Uros, monirotuinen, isohko. Syntymä-aika 02/2024. Paino n. 30-35kg. Atila on koko elämänsä odottanut perhettä joka rakastuisi häneen mutta isot koirat eivät ole suosittuja eivätkä haluttuja Espanjassa. Hänet tuotiin tarhalle pentuna henkihieverissä, pentueensa ainoana joka selvisi hengissä. Pelkkää luuta ja nahkaa oleva pentu pääsi onnekseen sijaiskotiin toipumaan ja vahvistumaan hetkeksi kunnes palasi tarhalle. Atila on luonteeltaan hyvin hellyydenkipeä omalle ihmiselleen, rakastettava ja hyvin älykäs, sekä kävelee hienosti hihnassa. Atila tulee toimeen tarhalla hyvin toisten koirien kanssa, kissojen kanssa häntä ei ole testattu. Joitakin vieraita ihmisiä saattaa pelätä ja haukkuu heille mutta rakastaa omia/tuttuja ihmisiä. Atila varmasti nauttisi omasta pihasta jossa liikkua, juosta ja leikkiä. Ideaali asuinympäristö olisi rauhallinen talo kaupungin laitamilla, pois keskustan hälinästä. Narttukoira kaverina olisi varmasti mieluisa ja perhe jossa lapset ovat jo isompia/teini-ikäisiä. Saattaa vartioida/vahtia/haukkua joten kerrostalo ei liene paras mahdollinen vaihtoehto Atilalle. PÄIVITYS 3.9.26 – Atila kävi kotikokeilussa Espanjassa mutta palautui koska osoittautui hyvin suojelevaiseksi omistajaansa kohtaan. Atilalle paras asumismuoto olisi näinollen omakotitalo rauhallisella alueella, mieluusti omalla, aidatulla pihalla. Tulevalla kodilla täytyy olla koirakokemusta.
Katso lisää kuvia ja videoita Rescueyhdistys Los Perros de Andalucía en Finlandian facebook-sivuilta. Katso kohta Kuvat -> Albumit / Kaikki albumit -> Etsi oikea albumi koiran nimellä.













