Hallitus


Puheenjohtaja Pirjo Kilpiäinen-Tuomisto
Olen toiminut Los Perros de Andalucia en Finlandia ry:n puheenjohtajana yhdistyksen perustamisesta lähtien. Koirat ovat kuuluneet elämääni läpi aikuisiän. Edesmenneiden saksanpaimenkoirieni kanssa harrastin sekä palveluskoiralajeja että näyttelyitä.
Olen opiskellut koirahierojaksi Tampereen urheiluhierojakoulussa sekä ongelmakoira-kouluttajaksi Eläinkoulutuskeskuksessa. Lisäksi suoritin Eläintenkouluttajan ammatitutkinnon Luksiassa 2019.
Haluni auttaa kodittomia koiria sai alkunsa viisi vuotta sitten mennessäni ensimmäistä kertaa vapaaehtoiseksi Espanjaan PAD:n tarhalle.
Kotoani löytyy tällä hetkellä neljä rescuekoiraa Espanjasta.

Varapuheenjohtaja Carola Rönnberg
– tarkemmin tulossa
Rahastonhoitaja Aleksi Suomela
Sihteeri Mira Huttunen