Ulises on nuori, 20.2.2025 syntynyt uroskoira, joka odottaa kotia Abyda Jaenin tarhalla Espanjassa. Ulises on noin 52 cm korkea ja painaa noin 18 kg. Ulises löytyi hylättynä vuoristokylästä. Tarhalle tullessa huomattiin, ettei hänen näkökykynsä ollut ihan kunnossa. Hänellä oli vaikeuksia kohdistaa katsetta ja pimeän tullessa hän vaikutti hämmentyneeltä ja hieman epävarmalta. Eläinlääkärin tutkimusten jälkeen hänelle määrättiin silmätippoja, mutta näkökyvyssä ei tapahtunut muutosta. Ulises elää kuitenkin täysin normaalia koiran elämää. Ongelman epäillään olevan verkkokalvoperäinen ja mahdollisesti synnynnäinen. Tarha ei ole oikea paikka kasvaa, etenkään näin erityiselle pojalle. Ulises tarvitsee vastuullisen ja lempeän kodin, jossa häntä ohjataan turvallisesti, annetaan aikaa sopeutua ja rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on. Luonteeltaan Ulises on iloinen, energinen ja vahva nuori koira. Hän on kiltti ja lempeä, tulee hyvin toimeen tarhan muiden koirien kanssa ja rakastaa leikkiä. Ulises tarvitsee kodin, jossa ymmärretään nuoren koiran tarpeet sekä se, että heikentynyt näkö voi vaatia arjessa hieman enemmän ennakointia ja turvallista ohjausta. Suhtautumisesta kissoihin ei ole tietoa. Ulises ansaitsee mahdollisuuden omaan, turvalliseen elämään. Voisiko juuri sinun kotisi olla hänen kotinsa?
Katso lisää kuvia ja videoita Rescueyhdistys Los Perros de Andalucía en Finlandian facebook-sivuilta. Katso kohta Kuvat -> Albumit / Kaikki albumit -> Etsi oikea albumi koiran nimellä.






