Yrityksistä huolimatta emme ole onnistuneet löytämään Zeukselle kotia Suomesta. Olimme erittäin iloisia, tarhalta ilmoitettiin, että Zeus on saanut kodin Espanjasta. Vain kahden viikon jälkeen Zeus kuitenkin palautettiin tarhalle. Sille ei annettu aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Kotona tuli hyvin toimeen perheen toisen pienen koiran kanssa, mutta haasteita ilmeni lenkeillä suhtautumisessa toisiin koiriin sekä kodin vartiointia. Zeus on vuonna 2022 syntynyt uros, jolle etsitään ymmärtävää ja koirakokemusta omaavaa kotia. Tämä komea poika on noin 52 cm korkea ja painaa noin 25 kg. Zeus on aluksi hieman ujo ja epäluuloinen uusia tilanteita kohtaan, mutta tutustuessaan hänestä kuoriutuu iloinen, leikkisä ja hellyydenkipeä koira. Hän rakastaa rapsutuksia, yhdessäoloa ihmisten kanssa ja nauttii suuresti siitä, kun pääsee pois tarhaympäristöstä. Tarhalla Zeus tulee hyvin toimeen niin vapaaehtoisten kuin muidenkin koirien kanssa. Hän on elänyt muiden koirien läheisyydessä ilman ongelmia, mutta leluihin liittyvissä tilanteissa voi joskus puolustaa omaansa. Siksi yhteiselämä muiden koirien kanssa vaatii harkintaa ja osaavaa ohjausta. Emme sijoita Zeusta uroksen kaveriksi. Zeus ansaitsee kodin rauhallisessa asuinympäristössä jossa häntä ymmärretään, annetaan aikaa ja jossa hän saa mahdollisuuden opetella turvallista ja tasapainoista kotikoiran elämää.
Katso lisää kuvia ja videoita Rescueyhdistys Los Perros de Andalucía en Finlandian facebook-sivuilta. Katso kohta Kuvat -> Albumit / Kaikki albumit -> Etsi oikea albumi koiran nimellä.






